LUPAUS

Lupaus sormus kuvastaa sopimusta aikomuksesta elää, kunnioittaa ja viettää elämä yhdessä.

Sormus on sekoitus klassista ja modernia tyyliä. Sen idea lähti halusta luoda perinteinen kihlasormus uudella tavalla. Me suomalaiset arvostamme perinteitä, mutta samalla muotoilumme niin arkkitehtuurissa kuin designissa osoittaa, että olemme valmiita ottamaan riskejä ja luomaan vanha uudella tavalla. Lupaus puhaltaa uutta tuulta klassiseen vihkisormukseen yhdistämällä perinteisen muotoilun skandinaaviseen pelkistettyyn tyyliin.”

 

ÄÄNESTÄ HÄÄT.FI SIVUILLA

Suunnitellut – Marika Korkeila

”Edustan Vuoden Kaunein Sormus kilpailussa perheyritystämme Korkeila Helsinkiä ja isäni on valmistanut suunnittelemani sormuksen.

Taustani on muotialalla, mutta olen viimeisen muutaman vuoden aikana ajautunut yhä enemmän korualan pariin. Asun Lontoossa ja siellä erityisesti luksuskorumerkeille työskentely on herättänyt mielenkiintoni alaa kohtaa. Suomessa suoritetun liiketalouden tutkinnon lisäksi olen suorittanut Fashion Media Styling -tutkinnon London College of Fashion -koulussa.

Korualan tuntemuksen olen hankkinut paitsi isältäni (joka on kultaseppä ja Korkeila Helsingin perustaja) myös työskentelemällä koulun ohella eri luksustavaratalojen koruosastoilla ja koruliikkeissä (kuten Monica Vinader, Annoushka, Georg Jensen jne.). Valmistumisen jälkeen tein töitä muotikuvauksien stailaamisen parissa, mutta päädyin lopulta vuoden ajaksi PR työhön ranskalaiselle Dauphin -lukuskoru brändille, jonka asiakkaisiin kuuluu muun muassa Charlize Theron ja Nicole Kidman. Vaikka työ oli hyvää kokemusta ja loi paljon alan kontakteja, olen aina halunnut tehdä luovaa työtä ja luoda oman brändi. Osallistuin Vuoden Kaunein Sormus –kilpailuun ottaakseni askeleen lähemmäksi tätä haavetta.”

 

Mikä minua inspiroi:

”Vuosien kuluessa tyylini on mennyt koko ajan pelkistetympään suuntaan ja nykyään suosin minimalistista elämäntyyliä mikä näkyy myös suunnittelussani. Minua inspiroi arkkitehtuuri, erityisesti Suomessa ja Lontoossa, neutraalit värit, minimalismi ja luonnollisuus. Korut jo itsessään myös inspiroivat minua: muoti vaihtuu tiheään tahtiin, mutta korut sen sijaan ovat kestävämpiä ja harkitumpia hankintoja.”

 

Sormuksen Materiaali

Valkokultaa 18 karaatia

Timantit – Briljantti 0.11ct F/VS + 0.12 F/VS

Hinta -1980 €

Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly.Update my browser now

×